En oikeastaan oo edes varma miksi tein tän blogin.

Kai kaipasin jotain mestaa minne vuodatella häröjä ajatuksiani. Niitä pervoiluun liittyviä siis. Mutta loppupeleissä se ei ole mulle mitenkään tärkeä osa elämää, tahtoisin keskittyä ihan muihin asioihin ja pelkkään seksiin keskittyminen onkin musta lähinnä typerää ja aivottomien hommaa.

Katoin tänään Twin Peaksia. Se on sarjana musta uniikki ja toivoisin, että Lynch tekisi jonkun uuden murhasarjaprojektin, samankaltaisen mutta joka ei kuitenkaan olisi Twin Peaks. Muistan, että kun alotin sitä seuraamaan niin olisin halunnut asua itse black lodgessa. Suunnittelin jopa, että kun mulla joskus olisi oma talo/asunto, niin sisustaisin sen black lodge-tyyliin. Liittäisin tähän kuvan, mutta joko tää vuodatuksen editori ei toimi, tai sitten en osaa käyttää sitä vielä.

Edelleenkin asuisin paljon mieluummin jossain absurdissa unimaailmassa, kuin täällä. Tuntuu siltä kuin olisin itseni vanki, että mun ajatukset, tunteet ja käyttäytymismallit kahlitsevat mua. Kai sitä on itsensä pahin vihollinen. Pakko vaan kehittyä näistä laatikoista ulos, oppia olemaan objektiivisempi ja katsomaan asioita vähemmän mustavalkoisemmin, olis siistiä jos ymmärrys vois laajeta vaan nappia painamalla. Mutta ei mikään elämässä tule ilman ponnisteluja. Vaikkakin! Mulla on ollut hemmetisti hyvää tuuria, joskus joku on naljaillut että toivottavasti se sitten mulla kestää!!1 Joo, ei siihen pitäisi luottaa liikaa, mutta oon aina roikkunut sen ja intuition varassa.

Ja niin. Kai pitäisi vähän puhua duunistakin. Alotin varsinaisen feissauksen tiistaina ja mun tunteet ja ajatukset siihen työhön liittyen on ailahdelleen laidasta laitaan. Tuntuu todella vaikealta lähestyä tuntemattomia kiireisiä ihmisiä vaikka sitä olisi miten tärkeällä asialla. Perjantaina, eli eilen, meni ihan hyvin, vaikka olinkin darrassa, väsynyt ja jäässä ja menin R-kioskille juomaan kuuman kaakaon. (Selviytymisvinkki no. 1: Älä hanki itsellesi krapulaa työpäivälle. Vinkki no 2: Pukeudu säänkestävästi? vinkki no. 3: ... Syö aamupalaa! ) Torstaina sain jonkun ihmeen paniikkikohtauksen, näin jonkun itkevän vanhan miehen, ja rupes ahdistamaan se että piti yhtäkkiä taas alkaa juttelemaan ihmisille joiden elämästä en tiedä yhtikäs mitään. Mutta perjantaina olin hyvällä tuulella ja jotenkin enemmän skarppina. Lähinnä nauratti ne ihmiset joilta tuli kuittailua, ja sain ekan lahjottajanki. Jee.

Yksi mies sanoi mulle tosiaan eilen, että häneltä on mennyt jo usko Greenpeaceen ja "muihin humputuksiin", mutta hyvä jos minulla on vielä sisua. Se oli jotenkin todella masentava kommentti ja jäin pyörittelemään sitä mielessäni pitkäksi aikaa. Vieläkin se mietityttää. Ei ihme jos ihmisiltä menee usko elämään ja muihin ihmisiin kun katsoo tätä maailmaa, välillä tekisi mieli huutaa kun ajattelee millainen määrä pahuutta täällä on. Mutta siksi mä ainakin uskon että on tärkeää ees jollakin tavalla osallistua johonkin hyvään toimintaan, josta olisi kaikille hyötyä. Ja aina pitää uskoa niihin hyviin asioihin ja olla optimisti. Toisaalta olisi järjetöntä olettaa, että sitä jaksaisi olla aina iloinen. Kyllä itkeminenkin voi tehdä hyvää eikä mitään tunteita pidä kieltää, asioiden kieltäminen on väärä lähestymistapa. Rauha löytyy hyväksynnän kautta, mutta mä en ainakaan ole vielä kyennyt siihen. Monia asioita on vielä käsittelemättä... Oon kyllä niitä aktiivisesti työstänyt viimeiset pari kuukautta...

Mun äiti tulee käymään Suomessa ens kuussa. Ihanaa! Mulla on ollut sitä ihan järjetön ikävä, olisin monta kertaa halunnut juosta sen syliin pakoon maailmaa ja kuulla että kaikki järjestyy. Se on tsempannut(lue: kuumottanut) mua opiskelemaan, ja sen verran sain aikaiseksi, että ilmottauduin hakijaksi taidekoulu Maahan. Huh. Jännittää tosi paljon pääsenkö mitään kokeita läpi. Aina sitä vertailee itseään, muut on aina varmasti sata kertaa parempia jne. Mutta en mä varsinaisesti edes haluaisi kilpailla missään paremmuudessa, mutta nauttisin hirveesti siitä että saisin kehittyä sellaisessa tekemisessä josta pidän. No, jos en pääse tohon kolmen/neljän vuoden päivälinjalle niin katon pystyiskö sitä ees opiskelemaan noilla iltakursseilla. Ei pidä jättää mitään minkään yhden asian varaan.